lauantai 15. joulukuuta 2012

Horoskooppi 2013 Vaaka

Vuonna 2013 Vaa´an merkkiin vaikuttaa vahvasti useampi planeetta, eikä elämää voi välttämättä tasaiseksi tallaamiseksi luonnehtia. Syyskuun lopun Vaa´at ovat erityisessä prässissä kesällä ja syksyllä ja he uudistavat elämäänsä joko vapaaehtoisesti tai pakottavista syistä johtuen.

Vaihtoon voi mennä koti, asuinpaikkakunta ja –maa, työ- tai opiskelupaikka sekä parisuhde. Jotkut voivat saada hieman yllättäenkin perheenlisäystä. Lokakuun puolivälin tienoilla syntyneet Vaa´at tasapainottelevat työn ja ihmissuhteittensa välillä ja paineet jommasta kummasta tai molemmista suunnista saavat hänen terveytensä horjumaan.

Vuoden toisella puoliskolla ennen 7.10. syntyneet Vaa´at elävät melko mukavassa myötätuulessa. Sosiaalinen elämä on vilkasta erityisesti marraskuussa, mutta he saavat myös suunnitelmiaan toteutettua melko vaivattomasti ja eihän sitä tiedä, että joku tekisi Vaa´alle tarjouksen, johon hän ei voi olla tarttumatta. Loppuvuosi on oivallista aikaa myös opiskelulle ja matkustelulle.